Leikkaustaitojen arviointikaavake ja sen täyttö

Yleistä

Leikkaustaitojen arviointikaavake perustuu Martinin ja kumppaneiden 1997 julkaisemaan OSATS-menetelmään (Objective structured assessment of technical skills). Menetelmä on tarkoitettu leikkaajan teknisten leikkaustaitojen arviointiin. Alkuperäinen OSATS koostuu toimenpidekohtaisesta tarkistuslistasta, suoritusarviosta (hyväksytty/hylätty) ja yleisestä arviointiasteikosta (global rating scale of operative performance). Viimeksi mainittu suomennettiin ja otettiin koekäyttöön Tampereen yliopistollisessa sairaalassa vuonna 2011. Lisää kokemuksista voi lukea Syklistä 1/2014 lehdet sivulta.

Linkki leikkaustaitojen arviointikaavake [PDF]

Arviointikaavakkeen tarkoitus

Leikkaustaitojen arviointikaavake on tarkoitettu apuvälineeksi leikkauskoulutukseen. Sitä voidaan käyttää niin malleilla suoritetussa opetuksessa kuin leikkaussalityöskentelyssä.
Kaavakkeen avulla on mahdollista arvioida teknisiä leikkaustaitoja ja samalla antaa systemaattinen ja rakentava palaute arvioitavalle. Ohjaaja voi kaavakkeen avulla myös seurata koulutettavan edistymistä, hänen vahvuuksiaan ja heikkouksiaan, ja tarvittaessa kohdentaa harjoittelua heikoille osa-aluille. Kaavakkeita voidaan käyttää myös leikkaustaitoja koskevien kehityskeskusteluiden pohjana. Tämä on mahdollista, jos arviointi tehdään säännönmukaisesti kaikista koulutettavan suorittamista toimenpiteistä ja leikkauskoulutuksen vastuuhenkilö kerää ja säilyttää kaavakkeet. Erikoistuva lääkäri voi myös itse säilyttää kopion kaavakkeesta osana portfoliotaan.
Leikkaustaitojen arviointikaavaketta ei tulisi käyttää pätevyyden arvioinnissa tai myöntämisessä.

Miten kaavaketta käytetään?

Koulutettavan suorittamaa toimenpidettä valvova ja/tai avustava erikoislääkäri täyttää kaavakkeen. Täyttäminen kannattaisi tehdä mahdollisimman pian arvioitavan toimenpiteen jälkeen ja se tehdään yhdessä koulutettavan kanssa. Arvioitsija perustelee antamansa pisteet ja antaa samalla neuvoja ja korjausehdotuksia koulutettavalle.
Koulutettavan taitoja verrataan kokeneen erikoislääkärin taitotasoon, joka vastaa kullakin osa-alueella pistemäärää 5. Pisteytyksen perusteet ovat näin kaikille samat kokemustasoon katsomatta. Arvioitsijan pitää itse olla niin kokenut, että tietää miten arvioitava toimenpide kuuluisi suorittaa. Kyseessä ei ole erikoistuvien vertaisarviointi.

Kaavakkeessa tekniset leikkaustaidot on jaettu kuuteen osa-alueeseen, jotka arvioidaan erikseen. Arvioitsijan apuna ovat sanalliset kuvailut siitä mitä eri pistemäärät (1, 3 ja 5) tarkoittavat. Pisteet lasketaan lopuksi yhteen, minimi on kuusi ja maksimi 30.
Kaavakkeen yläosassa olevat kohdat koskien toimenpidettä, sen tekijää, arvioitsijaa, päivämäärää ja vaikeusastetta on tarkoitettu leikkauskoulutuksen vastuuhenkilölle helpottamaan arvioinnin tilastointia ja mahdollistamaan esimerkiksi oppimiskäyrien piirtämisen.

Lisätiedot

Lisätietoja leikkaustaitojen arvioinnista ja kaavakkeen käytöstä antaa erikoislääkäri Reita Nyberg Tampereen yliopistollisesta sairaalasta (reita.nyberg(at)pshp.fi).

Viitteet

Martin JA et al. Objective structured assessment of technical skills for surgical residents. Br J Surg 1997; 84: 273-278